Viime torstaina olimme taas treenaamassa noutojuttuja, ja dummyn kanssa työskentelyyn otin mukaan treenaamiseen naksuttimen. Olen jo aiemmin, Nellin ollessa ihan pieni, aloittanut naksuun ehdollistamisen, ja jatkanut sitä nyt vaihtelevasti kotosalla. Nyt kuitenkin treeneissä ensikertaa kokeilin oikeasti tuota, ja sehän toimi. Nelli hoksasi melko nopeasti, mitä siltä odotin ja treeneissä edistyttiin, jes! Dummyn kantamisen ja luovuttamisen, ym. lisäksi otin muistinoutoja muutamia, ja varista kokeiltiin taas ja lopuksi otettiin porukalla hakuruutua. Tuo varis ei vaan tällä hetkellä tunnu innostavan Nelliä, joten täytynee hankkia kotiin varis ja alkaa sitäkin työstämään naksuttimen avulla alusta saakka :)
Lauantaina, sään ollessa ihanan aurinkoinen ja keväinen, pakkasimme ystäväni kanssa eväät reppuun ja koirat autoon ja suuntasimme lenkkeilemään Nuuksioon. Lenkistä tuli kylläkin hiukan suunniteltua pidempi, sillä lähdimme kävelemään Halkolammelta sellaista reittiä, joka osoittautuikin lopulta yhteensä päälle 10 km mittaiseksi. Mutta mikäs siinä oli lenkkeillessä, kun sääkin oli mitä mainioin. Lenkkeilimme Halkolammelta Luukin kautta golfkenttien viertä Kaitalammelle, ja evästauon pidimme Kaitalammen grillikatoksella. Siellä maistuivat makkarat pitkän lenkin päätteeksi niin meille ihmisille kuin koirillekin... Hauska oli huomata lenkin päätteeksi autoon päästyämme, että meistä jokaista taisi väsyttää aika lailla ja ensimmäisen ajokilometrin aikana koirat jo nukahtivat takapenkille. Ihana oli lenkkeillä, eikä muuta voi kun kiittää mahtavaa lenkkiseuraa! Kotona nokosille päätyi vissiin itse kukin... :)
Lauantain Nuuksiolenkillä tavattiin myös muutamakin koira ihmisineen, niistä parhaiten jäi mieleen bernhardinkoira Casper, sillä sen omistaja ikuisti Nellin ja Ritan kameralleen, ja nyt kuva löytyy Casperin internetsivuilta osoitteesta http://www.casperbertsu.com . Kuvan tarkka osoite on http://casperbertsu.com/displayimage-lastup-0-4.html . Kaunis on kuva, ja uusia koiratuttavuuksia on aina hauska saada! Terkut Casperille!
Loppuun vielä kuva lauantaiselta lenkiltä.
Koirakaverukset Rita (vas.) ja Nelli Kaitalammen rannalla. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti